Siirry sisältöön

Miten pienen vauvan kanssa voi leikkiä?

Julkaistu 04.09.2018 - Väestöliitto
Pienen vauvan kanssa ei erikseen tarvitse leikkiä. Aikuisen läsnäolo, läheisyys ja katsekontakti on vauvalle leikkimistä. Vauva on kiinnostunut kasvoista ja ilmeistä, eikä pieni vauva välttämättä tarvitse leluja.
Susan Laine , Toimintaterapeutti - HYKS, Lasten neurologia
Tuottanut Väestöliitto

Video on tekstitetty. Saat tekstityksen näkyviin tai pois videoikkunan alareunan tekstitykset-kuvakkeesta.

Pienen vauvan kanssa on tärkeää tulla hyvään katsekontaktiin riittävän lähelle. Vauvan katse-etäisyys on noin vauvan käden käsivarren mitan pituinen, vaikka hän näkee pidemmällekin.

Vauva on hyvin pitkään kiinnostunut kasvoista. Siinä vaiheessa, kun hän ei vielä välttämättä tartu tai ota lelua käteen, kasvojen tutkiminen, toisen ihmisen lähellä olo ja ilmeet, äänet ja eleet ovat vauvalle leikkiä. Kun vauva alkaa kiinnostua, tai jos vanhempi haluaa, vauvalle voi tarjota katsottavaksi pieniä leluja.

Pieni vauva ei siis tarvitse erillisiä leikkejä, tärkeintä on että vanhempi luottaa itseensä ja siihen mitä ja miten hän haluaa vauvan kanssa tehdä. Yhteinen tekeminen voi olla esimerkiksi laulelua, loruttelua, sylittelyä, tai mitä tahansa vuorottelua. Yhteisen hetken jakamisessa tärkeää on mukava tunnelma, että vauva voi kokea itsensä tärkeäksi ja vanhempi voi kokea olevansa hyvä vanhempi.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...