Siirry sisältöön

Miten huomaa, että vauva haluaa imeä?

Julkaistu 18.10.2018 - Väestöliitto
Vauva kertoo haluavansa imeä hamuilemalla, maiskuttamalla ja työntämällä kieltään ulos suusta. Myös oman käden imeminen, ähinä, heiluminen ja itku ovat selviä merkkejä siitä, että vauva haluaa syödä. Vauvan merkkeihin kannattaa reagoida ajoissa, sillä itkevää vauvaa on vaikeampi saada syömään.
Juulia Ukkonen-Wallmeroth , Kätilö - Väestöliitto ry
Tuottanut Väestöliitto

Video on tekstitetty. Saat tekstityksen näkyviin tai pois videoikkunan alareunan tekstitykset-kuvakkeesta.

Ennen ensi-imetystä vauva alkaa hamuilemaan, maiskuttelemaan ja työntämään kieltään ulos suusta. Nämä merkit kertovat, että vauva on valmis rinnalle. Kun vauva on jo parin päivän ikäinen tai muutaman viikon ikäinen, hän voi kertoa jo selkeämmin haluavansa imeä.

Yleensä, jos vauva on esimerkiksi levännyt tai nukkunut, hän rupeaa ensin aukomaan silmiään ja sitten työntämään kieltään ulos suustaan ja maiskuttelemaan. Usein vauva nostaa nyrkin suuhunsa, eli hän saattaa imeä omaa kättään. Nämä ovat  selkeitä merkkejä siitä, että vauva haluaisi imeä.

Jos näihin pieniin merkkeihin ei reagoida, vauva voi alkaa ähisemään, päästelemään erilaisia ääniä ja heilumaan. Jos tähänkään ei reagoida, vauva rupeaa itkemään ja on liikkeissään hyvin rauhaton.

Vanhempien kannattaa reagoida ensimmäisiin nälän merkkeihin, koska itkevää vauvaa on vaikeampi saada rinnalle. Kun huomaat, että vauva ähisee, maiskuttelee ja imee kättään, on sopiva hetki nostaa vauva rinnalle.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...

Kumppanuusvanhemmuus-chat

Kumppanuusvanhemmuus on suunniteltua ja jaettua vanhemmuutta, jossa vähintään kaksi henkilöä ilman keskinäistä romanttista rakkaussuhdetta...

Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat...