• minjan
    Rekisteröitynyt käyttäjä
    Ilmianna asiaton viesti

    ero edessä -puhumattomuuden taakka

    Tilanne on todella solmussa. Avioliittoa takana kymmenisen vuotta, lapset alakouluikäisiä. Nyt tilanne on kärjistynyt lopullisesti, entistä ei voi enää jatkaa.

    Suurimpana ongelmana on mieheni puhumattomuus. Olen itse kasvanut, kipuillut, selvittänyt omia käytösmallejani ja ottanut paljon selvää asioista. Mieheni miettii asioita itsekseen, keskustelut hän kokee raskaina ja työläinä.

    Nyt erokeskusteluja ollaan käyty. Kaikki kärjistyi useamman kuukauden kylmyyden ja tylytyksen jälkeen. Olin itse yrittänyt yksin lämmittää välejämme, muistaa pienillä ja vähän isommillakin asioilla, en nalkuttanut töistä (joulun alla työpäivät 6pv, keskimäärin 16h/päivä). Lopulta minulle tuli niin huono olo torjunnasta ja selkeän inhon osoittamisesta, että kysyin haluaako hän erota. Tähän hän vastasi että varmaan haluaa. ja lähti seuraavana päivänä jälleen töihin ja illaksi työkaverin kanssa vielä baariin yöneljään. tästä on nyt alkanut prosessi, joka on jotenkin pysähtynyt. minä en vie eroa eteenpäin, hänen on se itse tehtävä. olen hoitanut käytännössä kaiken suhteessamme ja mies on voinut keskittyä töihin.

    [size= 0.813em]Käytännössä mieheni ei ilmaise tahtoaan, tarpeitaan tai mielipiteitään lainkaan. Tai on joskus vuosia sitten ilmaissut joitain halujaan ja edelleen pitää minua syyllisenä siihen, etten muista asiaa tarvittaessa. Lisäksi tuntuu, että hän ei näe lainkaan minun ponnistelujani. En todellakaan ole mikään pirttihirmu, vaan kuunteleva, ymmärtäväinen, näen oman osuuteni tilanteessa ja sitä yritän aktiivisesti muuttaa. Yritän välttää tulkintoja, varmistan että olenko ymmärtänyt oikein. sen sijaan minun puheeni kulkevat suodattimen läpi, jossa hän kuulee syytöksiä ja vähättelyä. Raskas tilanne on esimerkiksi se, kun yritin esittää tapoja parantaa suhdetta, kerroin heti alkuun, että nämä ovat vain minun ajatuksiani, yhdessä pohtimalla löydetään kummallekin sopivat tavat ja olisi ihana miettiä yhdessä, miten voitaisiin toimia arjessa. seuraavana päivänä hän oli vihainen minulle, jälleen kerran kuulema minä yritän alkaa määräämään kuinka pitäisi toimia ja hänen pitäisi vain hyväksyä kaikki. Sanoin heti, että en todellakaan tarkoittanut sitä, vaan keskustelun pohjaksi esitin asiat ja minusta olisi todella surullista, jos hän ei osallistuisi ja emme keskustelisi asiasta. Hän suuttui, että nyt en hyväksy hänen suuttumistaan ja tunteitaan tässä asiassa. Olen yrittänyt saada mieheni äänen kuulumaan jättämällä hänelle päätöksen tekoa ja sanomalla suoraan, että miten sinä haluat, tehdään kuten haluat. Olemalla hiljaa. Näissäkään tilanteissa hän ei kykene ilmeisesti kuulemaan omaa tahtoaan. Minun olisi pitänyt esimerkiksi tajuta hänen autonvaihtounelmansa siitä, että hän näytti minulle nettiautosta kuvia, ja tuolloin olin sanonut, että onko järkeä alkaa vaihtamaan autoa nyt. Ja se oli jyräämistä. Käytännössä siis en voi tuoda eriävää ajatusta pöytään lainkaan.[/size]

    [size= 0.813em]Voiko tuollaisesta puhumattomuudesta selvitä terveeseen vuorovaikutukseen? Oppia ilmaisemaan omia tarpeitaan joka päiväisessä arjessa? Antaa myös toiselle tilan mielipiteille?[/size]
    Lainaa
  • Hopeahelmi
    Vierailija
    Ilmianna asiaton viesti

    Masennusta ?

    Parisuhteessa alkaa velloa äkkiä suuret möröt.

    Olin kymmeniä vuosia tilanteessasi.

    Ymmälläni,turhautunut,yksinäinen,väsynyt.

    Virittelin keskusteluja yhteisistä säännöistä vaiheessa jolloin vielä vakaasti uskoin voivani muuttaa toisen kohtaamisen ongelmia.

    Yritin,silotin sanani,kestin ilkeydet ja jatkuvan tunteen että olen viallinen kun tahdon toimivaa parisuhdetta.

    Kävi ilmi että Ex oli masentunut.

    Lääkitys ei muuttanut tilannetta muuten kuin että lasten lisäksi hoidin nyt myös itsetuhoisaa miestäni.

    Perheväkivalta astui lopulta kuvaan puhumattomuuden luodessa järkyttävän ahdistavan,kyräilevän ilmapiirin.

    Parhaiten muistan sen,miten koko elämänvoimani valui noihin turhiin yrityksiin.

    Turvakoti katkaisi tuon kierteen kohdallani.

    Kävi ilmi traumaterapian jälkeen että exäni on ns.introvertti narsisti.

    Puhumattomuus on kosto siitä, että hän joutui kanssani kohtaamaan oikean,todellisen,vajavaisen ihmisyytensä sen mielikuvan sijaan joka hänellä itsellään itsestään oli.

    Kun tietämättä tätä,hyvää tarkoittaen,uudelleen ja uudelleen puhuin ongelmistamme,se ensin aiheutti halveksuntaa,sitten hylkäämistä,sitten henkistä,ditten taloudellista, sitten fyysistä väkivaltaa, lopputuloksena aina itselläni tunne että olin syypää,viallinen,huono,kelvoton,puhuin väärin,ajattelin väärin..

    Vuosi terapiaa tarvittiin että selvisin ulos huonouden ja kelvottomuuden tunteesta.



    Puhumattomuus on varoitusmerkki:

    halveksunta,ivallisuus ja vetäytyminen oikein huutavat eroa.

    Tein valtavan virheen yrittäessäni senkin jälkeen kun olisi pitänyt lopettaa.

    Ero on myös mahdollisuus,ymmärrän sen nyt.

    Pelätessäni tulevaa viivyttelin päätöksentekoa, joka johti pahimpaan tilanteeseen.

    Toivottavasti uskallat päästää irti.

    Elämää on eron jälkeen,todellakin.

    Voimia ! :)

    Lainaa
  • marisi
    Rekisteröitynyt käyttäjä
    Ilmianna asiaton viesti

    Hei

    Miehesi tapa kommunikoida on hyvin erilainen kuin sinun etkä voi saada häntä toimimaan omien periaatteidesi tapaan. Kumpikaan teistä ei ole oikeassa tai väärässä, mutta kotoa opitut mallit istuvat hyvin tiukassa ja niitä on vaikea koulia erilaisiksi. Olen sitä mieltä, että sinun pitäisi aktiivisesti ottaa todella passiivinen rooli, jos meinaat todellakin että mies saa äänensä kuuluviin ja tahtonsa esille, eikä hän ehkä osaa tehdä sitäkään eikä edes itse kykene tunnistamaan omaa osaansa tilanteessa. Hänen suhteensa ei kannata ottaa minkäänlaista odotusta siitä, että hän tunnistaisi tarpeen muuttaa tyyliään. Ehkä hänen jollain tapaa viestimiensä asioiden merkityksellisyyden tunnistaminen on ainoa konsti jälleen päästä lähelle ja saada hänet ulos solmustaan. Jos heität hänelle eroajatuksen päin naamaa, hän suostuu siihen tulkiten sen sinun tahdoksesi koska hänen nähdäkseen sinä kerrot tarvitsevasi eroa. Todennäköisesti hän on myös asiasta hyvin onneton ja lähtee neljään asti yöllä hakemaan lohtua viinasta ja kavereistaan. Tarvitset tuplakorvat jotta voit ymmärtää häntä, ja usko pois, hän ei tarkoita pahaa vaan rakastaa perhettään korviaan myöten.
    Lainaa
  • Viuhkahanta
    Rekisteröitynyt käyttäjä
    Ilmianna asiaton viesti

    Kommunikointiongelmia meilläkin

    Hei, itselläni on samantyyppinen tilanne kuin sinulla on ollut. Olemme olleet mieheni kanssa 17 v! Perheeseemme kuuluu lapset 8 ja 13 v ja kaksi koiraa. Käytännössä hoidan arjen kun mies tekee pitkiä työpäiviä. Olen monta kertaa yrittänyt saada keskustelua ylle. Olen sanonut hänelle että koen itseni yksinäiseksi ja harmistuneeksi kun saa häntä keskustelukumppaniksi. Minusta tuntuu etten tunne häntä edelleenkään. Joulun lähestyessä on vakavasti alkanut miettiä haluanko jatkaa näin. Sanoin hänelle että viiden päivän aikana hänen tulee avautua minulle. Muutoin vietän joulun erillään perheestäni.
    Lainaa
  • Onneton
    Vierailija
    Ilmianna asiaton viesti

    Liikaa ongelmia parisuhteessa

    Olisi kiva kuulla miten teillä viuhkahanta kävi? Avautuiko mies? Meillä samankaltaisia ongelmia, yhdessä ollaan oltu jo 20v lapset 14 ja 11. Puolisoni vaan on vakavasti masentunut, ollut jo vuosia, välillä parempia jaksoja, välillä huonompia.

    Hän ei halua puhua parisuhteemme ongelmista, koska ne masentavat ja kun joskus yritän, hän masentuu ja makaa taas sängynpohjalla useita päiviä, siksi olen myös lopettanut nämä keskustelut. Tämä vaan aiheuttaa minulle valtavasti ahdistusta, lämpö ja läheisyys ovat kadonneet suhteestamme kokonaan.

    Parisuhdeterapiaan sain hänet lähtemään, mutta ei hän sielläkään paljon puhu, lähinnä pinnallisia asioita. Siellä kun sovimme jotain toimintamalleja niin kotona ne jo unotuvat.

    Olen itsekkin syyllinen, en ole kotoani saanut kovin hyvää mallia parisuhteelle ja keskusteleminen vaikeista asioista on ollut aina kovin epämiellyttävää, mutta olen koittanut opetella ja käyn myös yksilöterapiassa , mutta ihan turhalta tuntuu kun puoliso ei vaan halua keskustella eikä tehdä mitään asian eteen.

    Mietin eroa päivittäin, tuntuu niin pahalta siirtää omille lapsillekkin malli tälläisestä kylmästä, puhumattomasta parisuhteesta.

    Ero on vaan niin pelottava, miten mieheni sen kestäisi, masentuneena, en vaan jaksaisi olla vastuussa lasten lisäksi vielä miehestäkin lopun elämää.

    Ja mieheni saa hoitoa masennukseensa.

    Lainaa

Osallistu keskusteluun

Kirjoitat vieralijana. Kirjaudu sisään kirjoittaksesi rekisteröityneenä käyttäjänä.