• salla-mari
    Rekisteröitynyt käyttäjä
    Ilmianna asiaton viesti

    Huono ihminen

    Olin monta vuotta sinkkuna, yksinhuoltajana, nyt olen ollut puolisen vuotta miehen kanssa, jonka olen tuntenut lapsuudesta lähtien. Meillä molemmilla on lapsi, minulla jo kouluikäinen ja hänellä vasta vuoden vanha.

    Edellinen suhteeni oli myös uusperhe, jossa molemmilla oli samanikäiset lapset. Minun lastani ei sukuun hyväksytty ja se päätyi eroon.

    Olen kamppaillut näiden tunteiden kanssa alusta asti ja häpeän niitä. En ole mikään vauvaihminen, en mikään lässyttäjätyyppi. Tuntuu, että elämme niin eri elämänvaihetta. Minä olen käynyt jo läpi nuo vauva-ajat, hän vasta kokee ne. Minä elän sitä vaihetta, jota odotinkin. Lapsen kanssa voi mennä ja tehdä eikä tarvitse koko ajan vahtia (tämä tunne kai siitä, kun kasvatin lapseni yksin ilman tukiverkostoa, ilman omaa aikaa).

    Pelkään, että lapseni on aina toisarvoinen niin kuin edellisessä suhteessa suvulle pelkkä roskakasa. Pelkään, että lapseni tulee kokemaan hylkäämisen liian monta kertaa. Hänen isänsä lähti, kun oli 5kk ikäinen ja eskari-iässä alkoi isäongelmat. Itse olen joutunut myös kokemaan isäni lähdön, isäpuoli hylkäsi kun sai biologisen lapsen, ystävät hylkäsivät. Tunne etten kuulu mihinkään on ihan kamala enkä halua sitä lapselleni.

    En tiedä sittenkään pystynkö tähän, vaikka rakastan miestä. Tuntuu väärältä ajatella näin, koska lapseni sanoo jo miestäni isäksi, tykkää miehen lapsesta, jota sanoo pikkusiskoksi. En tiedä, pystynkö itse hyväksymään.

    Tämä ongelma taitaa olla vain minulla. Siksi kai se tekee tästä vieläkin hankalampaa. Olen lukenut uusperhe sivustoja ja yrittänyt löytää apua itselle, "opiskella" tuntemaan toisin.

    Olen huono ihminen, mutta ehkä tästä paranen :)

    Äiti , 25
    Lainaa

Osallistu keskusteluun

Kirjoitat vieralijana. Kirjaudu sisään kirjoittaksesi rekisteröityneenä käyttäjänä.