• Hietsulainen
    Rekisteröitynyt käyttäjä
    Ilmianna asiaton viesti

    Ärsyyntyminen - äitipuolen pulma

    Hei!

    Meillä on uusperhe, jossa meillä aikuisilla kummallakin yksi lapsi aiemmasta liitosta sekä yksi yhteinen lapsi. Minun lapseni asuu meillä koko ajan ja mieheni lapsi on meillä vuoroviikoin.

    Minua vaivaa selittämätön ärsyyntyneisyys mitä mieheni lapsi minussa aiheuttaa. Yritän suhtautua häneen positiivisesti ja lämpimästi, mutta jokin ärsyyntyneisyydeN tunne nousee minussa toistuvasti ja kaikki ärsyttää. Hän on 6v tyttö, jonka äiti on tosi hankala tyyppi. Joskus tuntuu, että näen tämän hankalan äidin tässä tytössä... Ja en siedä yhtään sitä, että tyttö ei tottele minua vaan kiertää pyynnöt tai ohjeet aina isänsä kautta. Osaan onneksi olla aikuinen näissä tilanteissa, mutta sisällä kuohuu. Joskus ”kaikki” mitä hän tekee, ärsyttää... Tiedän, että tämä ei ole reilua, eikä oikein ja yritän pitää tunteen poissa...

    Mieheni kanssa voimme keskustella näistä asioista ja ”kielletyistäkin” tunteista, mutta joskus hänkin hermostuu kun huomaa ärtymyksenI. En haluaisi olla tällainen mutta hankalan exän eli ”kaikkitietävän” biologisen äidin lapsen ”kaitseminen” siltä, ettei se ole minun tehtäväni. Lapsi aina viittaa äitiin, en halua edes ”kilpailla” siitä pestistä.

    Itse olen pohtinut, että tunteet liittyvät juurikin tuohon mieheni exään; meidän omiin parisuhdehaasteisiin (kahdenkeskinen aika on olematonta); siihen, että mieheni suhtautuu negatiivisesti teini-ikäisen lapseni oikkuihin...

    Onko muilla samoja kokemuksia ja miten tämän ”exän” varjon yli voisi päästä? Miten suhtautua lapseen edes neutraalisti...?
    Lainaa
  • Samassa veneessä
    Vierailija
    Ilmianna asiaton viesti

    Samoja tunteita

    Hei.

    Minuakin ärsyttää mieheni lasten käytös ja uskon myös ktuen sinäkin että projisoin heihin ärtymystäni heidän äitiään kohtaan ja myös muita negatiivisia tunteita, ovat ns. Helppo kohde.

    Tunnistan että näin on mutta en voi sille mitään. Miehen neuvo on että saa ärsyttää mutta mieti kohdistatko tunteen oikeaan kohteeseen. Eli pitäisi olla kohdistamatta lapsiin ja käydä vetämässä hänen exää turpaan... No vitsinä mutta vaikeaa on. Olen vakavasti harkinnut ammattiapua ennenkuin negatiivinen kierre syvenee liikaa.

    Lainaa
  • Äitipuolikas
    Vierailija
    Ilmianna asiaton viesti

    Ymmärrän hyvin

    Ehkä se on normaalia tuntea niin. Lapsihan käyttäytyy huonosti ja häntä pitäisi pystyä ojentamaan. Et pysty, koska ex hallitsee lapsen kasvatusta ja olemista myös lapsen ollessa teillä. Mies on varmasti hakannut exänsä takia päätä seinään jo ennenkin ja ehkä todennut sen olevan turhaa. Minusta mies juuri on avainasemassa pistämään rajat exälleen. Sinä et voi sitä tehdä, mutta voit pistää rajat lapselle, kun hän on teillä. Sehän on sinun kotisi, etkä varmaan sietäisi naapurin lapsenkaan käyttäytyvän niin teillä. Ja vallitseva tilanne on väärin sinun lapsiasi kohtaan. Tuskin hekään saavat käyttäytyä noin huonosti ilman seurauksia.

    Olen miettinyt että pahin vaihtoehto meillä olisi miehen lasten vuoroviikkoasuminen. Kasvatuslinjat on niin kaukana toisistaan. Äiti ei aseta rajoja, minulla on tiukat säännöt. Ei tulisi mitään... Nyt lapset on "jaettu". Siitä on seurannut se, että olen hyvissä väleissä lähilapsen kanssa, mutta äidillä asuva lapsi on hyvin etäinen ja samalla tavalla aiheuttaa minussa suurta ärtymystä, koska ei tunnu sopeutuvan meille mitenkään. Mikään ei kelpaa, ruoka on pahaa, tekeminen on tylsää, kotitöitä ei tarvi tehdä äidilläkään, joka asiaan tulee kysymys "miksi pitää?" Ja joka päivä lapsi kysyy pääsisikö hän jo kotiinsa. Voiko tuntea itseään enempää epäonnistuneeksi?

    Lainaa
  • Leia
    Rekisteröitynyt käyttäjä
    Ilmianna asiaton viesti

    Onko tämä jokin vaihe?

    Hei, minulla on myös noussut nyt esiin tämä ärsyyntyminen. Kahteen ensimmäiseen vuoteen ei ole ollut mitään ongelmaa, olen pitänyt mieheni lapsesta. Jostain syystä lähiaikoina minua on alkanut ärsyttää lapsen käytös, vaikka se ei ole muuttunut ja hän on ihan tavallinen, jopa tavallista kiltimpi lapsi.

    Tunnen syyllisyyttä tästä ärsyyntymisestä. Mietin, että onko tämä jokin vaihe? Yritin mieheni kanssa keskustella asiasta, mutta hän ei ollut kiinnostunut asiasta juttelemaan. Luulen ettei hän ymmärtänyt minua oikein. Helpottaa nähdä, että muilla on samanlaisia tunteita.

    Minusta myös tuntuu että joudun pinnistelemään, jotten purkaisi lapseen näitä negatiivisia tunteita. Varmasti omatkin lapset ärsyttäisivät samalla tavoin joskus, mutta uskon että heitä kohtaan tulisi sitten vastavuoroisesti helliä tunteita. Niitä minulla ei tunnu olevan mieheni lasta kohtaan ja mietin, että senkö vuoksi tämä ärsyyntyminen tuntuu niin kohtuuttomalta.

    Uskon myös tuohon, että exän varjo aiheuttaa osittain tämän. Mutta aiemmin itse unohdin sen aina kun lapsi saapui meille. Toivottavasti sen yli pääsee ajan kanssa. Onko kellään pitkään uusperheellisenä olleena kokemusta häviääkö se jossain vaiheessa?
    Lainaa
  • uusperheen toinen aikuinen
    Vierailija
    Ilmianna asiaton viesti

    kuusi vuotta uusperheen rakennusta

    Hei!

    Olen itse pohtinut juurikin tätä samaa ärsyyntymisasiaa kuuden vuoden uusperheen aikanamme. Meillä siis tilanne että miehellä kaksi lasta edellisestä suhteesta ja minulla ei. Ihan samoja tuntemuksia siis, eli varmasti jotain sellaista näissä aiemman liiton lasten kanssa elämään oppimisessa on, että ilman ärtymyksen tunnetta niistä vaikea päästä eteenpäin. Ja ihan samalla tavalla koen kuin te muutkin, eli lapsille itselleen olen yrittänyt olla mahdollisimman hyvä ja turvallinen aikuinen, mutta välillä sisällä kuohuu ja tuntuu että se lapsi ärsyttää niin paljon että koko keho oikein kihisee.

    Minusta se että lapsi reagoi eri kotien erilaisiin sääntöihin ja isän aikaa vievään ylimääräiseen aikuiseen on ihan luonnollista, ja siihen on jotekin suht helppo suhtautua. Mutta se kokemus että ei ole tasapuolinen aikuinen päättämässä oman kodin säännöistä ja toimintatavoista tai arjen aikatauluista ym. on jotenkin sellaista mikä saa helposti sellaista yleistä ärtymystä lasta kohtaan. Eli se tunne että olet omassa kotonasi ja pidät yhtälaista huolta kotonasi asuvista muista lapsista, mutta sinun näkemyksesi eivät kuitenkaan ole yhdenvertaisia miehesi kanssa, vaan kaikki kehotuksesi ja rajasi ja pyyntösi ja ehdotuksesi pitää kierrättää ja varmistaa ja miehen kautta. On äärimmäisen raivostuttavaa. Ja tässä tosiaan se lapsi itsessään ei ole se ärsyttävä vaan oikeasti se miten mies asiaan suhtautuu ja miten hän viestii minun auktoriteettiasemaani perheessä ja millaisen tilan hän oikeasti antaa minulle. Lapset kyllä tarkkasilmäisinä nappaavat sen. Me olemme päässeet tässä hieman eteenpäin ja alkuhäkellyksestään ja kieltämisestä päästyään mies on jotenkin myös ymmärtänyt että ehkä hän tosiaan ei luota täysin siihen että tekisin hänen lastensa kannalta parhaita mahdollisia ratkaisuja. Ja nyt puhutaan tosiaan ihan pienistä positiivisistakin arjen asioista, kuten vaikka ulkoilemaan lähdöstä. Meillä tosiaan oli tilanteita että minä saatoin luvata että voit lähteä takapihalle leikkimään kun kerran kovasti haluat, mutta lapsi ei usko että voi lähteä vaan varmistaa isältään että voinko tosiaan mennä. Tai sanon että omat tiskit viedään tiskipöydälle. Niin mitään ei tapahtunut ennen kuin mieheltä varmistettu että pitääkö muka viedä.

    Ja vasta kun miehen luottamus minun hyvään tahtoon on jotenkin vahvistunut on hän oikeasti pystynyt antamaan sitä tilaa toimia toisena tasapuolisena aikuisena kotonamme, ja vasta sitten hän on pystynyt sen uskottavasti kertomaan myös lapsilleen. Tämä on pitkä projekti ja tämän kuuden vuoden aikana emme todellakaan ole vielä siellä missä haluaisin, mutta tämä selvästi kuitenkin väylä mikä vienyt meitä oikeaan suuntaan ja vähentänyt ärsytystä myös miehen lapsia kohtaan.

    Toinen mikä luo ärsytystä helposti on aikataulut. Se että lasten tulemisia ja menemisiä hoidettiin alussa ilman että pienistä muutoksista kysyttiin minulta. Nyt olemme sopineet että jos mieheni exä ehdottaa jotain aikatauluja ja pieniä muutoksia niin mihinkään ei lupauduta ennen kuin molemmat ovat asiasta tietoisia. Tässäkin miestä jotenkin auttoi ymmärtämään se tilanteen kuvaus että ärsyttäisikö häntä jos ex toisikin vain ilmoittamatta lapset muutamaa tuntia ennen sovittua aikaa. Tai hakisikin heidän muutamaa tuntia ennen sovittua. Minun näkökulmastani se on tuntunut juurikin tältä, jos en ole ollut tietoinen ja minulta ei ole kysytty onko se ok. Aina se tietenkin on ollut, mutta se tilanteen tasalla oleminen on myös jotenkin tehnyt minua enemmän osalliseksi ja vähentänyt sellaista ulkopuolisuuden kokemusta.

    Eli summasum. Mun kokemuksen mukaan käytännössä kaikki lapseen kohdistuvat ärtymykset on pääosin ärtymystä uusperhekuviota kohtaan ja ratkaisun avaimet niihin on tosi pitkälle miehen ja minun välillä. Tilanteesta johtuen se kenellä on niitä lapsia edellisestä suhteesta on, on myös enemmän valtaa vaikuttaa tilanteen etenemiseen parempaa tai huonompaan suuntaan, joten hänen sitoutumisensa ratkaisujen löytämiseen ihan keskeistä.

    Ja yksi mikä on ollut ihan elintärkeää oman ärtymyksen vähentämisessä itsellä on kahdenkeskinen aika miehen lasten kanssa. Sillä vasta siinä meille on syntynyt sellainen vastavuoroinen suhde ja niitä oikeasti välittäviä tunteita myös heitä kohtaan.

    Tsemppiä meille kaikille!

    Lainaa

Osallistu keskusteluun

Kirjoitat vieralijana. Kirjaudu sisään kirjoittaksesi rekisteröityneenä käyttäjänä.