Kysymyksiä tulevalle äidille

Yhdysvaltalainen psykologi Rayna D. Markin (2013) Villanovan yliopistosta totesi tulevan äidin mielessä tapahtuvan kolmenlaisia muutoksia. Tuleva äiti kuvittelee, millainen hänen lapsensa tulee olemaan ja ymmärtää, ettei vielä tunne syntyvää lastaan. Nainen alkaa nähdä itsensä äitinä ja alkaa sopeutua äidin rooliin. Kolmanneksi odottava äiti pohtii suhdettaan vielä syntymättömään lapseensa. Kehittelin tutkimuksen pohjalta kysymyksiä, joiden avulla odottava äiti voi pohtia omaa äidiksi kasvamistaan. On hyvä muistaa, että kyseessä on prosessi, jossa mielikuvat lapsesta syntyvät pikkuhiljaa. Oman lapsen pohtiminen 1. Mitä luulet lapsesi toivovan sinulta? 2. Minkälaisia tarpeita syntyvällä vauvalla voisi olla? 3. Miltä lapsestasi tuntuu, kun hän kuulee äänesi vatsassa? 4. Miten koet...

Julkaistu 07.01.2015 10:56

Uskottomuus

Usein parisuhteessa sovitaan, että suhteen ulkopuolisia seksisuhteita ei saa olla. Sopimus viittaa siihen, että kumppanit ovat asiasta samaa mieltä. Uskottomuus on tämän sopimuksen pettämistä.   Samalla asialla on muitakin nimiä. Puhutaan myös syrjähypyistä ja irtokarkeista. Molemmat kuvaavat tilapäisluonteista seksikontaktia. Termit viittaavat siihen, että tälle tilapäisluonteiselle suhteelle ei juuri anneta arvoa ja se jää kertaluontoiseksi. Jos seksisuhde kuitenkin jatkuu pidempään, puhutaan rakastajista ja rakastajattarista, nykyään myös salarakkaista.   Jotkut ihmiset ajattelevat, että parisuhteen säännöt ja sopimukset ovat parisuhteen alkaessa itsestään selviä, eikä niistä tarvitse sen enempää puhua tai sopia. Kuitenkin käytännössä on käynyt usein ilmi, että vaikka asiasta on...

Julkaistu 07.01.2015 10:43 | Kommentit 0

Imetyksen tehostaminen

Usein imettävän äidin mieleen hiipii huoli, riittääkö oma maito vauvan tarpeisiin? Osaanko tulkita oikein vauvan käytöstä ja mistä tiedän paljonko maitoa rinnat tuottavat? Kuinka toimia kun vauva on levoton ja haluaa imeä rintaa tiheästi ja rinnat tuntuvat tyhjiltä? Vauvan toimintaa rinnalla voi ymmärtää paremmin kun tietää, että imemällä rintaa vauva saa ja tilaa lisää maitoa itselleen.  Vauvantahtisesti eli aina kun pieni vauva haluaa rintaa imeä, häntä kannattaa imettää. Vauvan tiheä imeminen ja rinnalla asuminen eivät kerro varmasti maidon riittämättömyydestä vaan on luonnollista vastasyntyneen vauvan käytöstä. Rinnat eivät tunnusteluista tai ulkonäöstään huolimatta ole koskaan tyhjät, vaan tuottavat aktiivisesti maitoa koko ajan. Mistä tietää saako vauva tarpeeksi maitoa? Vauva...

Julkaistu 02.01.2015 09:00 | Kommentit 0

Tietoja ja taitoja uusperheellisille

Psykologit Vuokko Malinen ja Pekka Larkela pureutuvat uudessa Parisuhde – Uusperheen ydin -kirjassaan uusperheyden problematiikkaan. Aihe on yhä useammalle nyky-yhteiskunnassa elävälle tuttu, sillä parisuhteet näyttävät hajoavan aiempaa useammin. Aiheeseen törmää myös otsikoissa yhä taajempaan. Tilanteesta huolimatta kirjoittajien mukaan Suomessa ei juurikaan ole kehitetty ennaltaehkäiseviä toimintamalleja. Tähän tarpeeseen teos pyrkiikin vastamaan. Kirja tarjoaa uutta tietoa ja näkökulmia, uusia taitoja sekä käytännön keinoja uusperheyteen ja uusparisuhteeseen. Ydinperhe on edelleen yleisin perhemalli, vaikkakin perhekäsite on voimakkaasti kulttuurisidonnainen määre. Alati muuttuvassa ja monisyisessä maailmassa voidaankin syystä kysyä, olisiko koko ydinperheideaali purettava, jotta...

Julkaistu 01.01.2015 09:00 | Kommentit 0

Koti-inseminaatio hedelmöitysmenetelmänä

Inseminaatio tarkoittaa samaa asiaa kuin siemennys: siittämistä ruiskun tai muun apuvälineen avulla. Itse tehty inseminaatio kotioloissa eroaa lääkärin klinikalla tekemästä inseminaatiosta sikäli, että lääkärillä on käytössään pitkä katetri, jolla testattu ja puhdistettu siittiöliuos viedään suoraan kohtuonteloon. Kotikonstein siittiöitä ei saa puhdistettua eikä vietyä kohtuonteloon, vaan sperma ruiskutetaan sellaisenaan emättimeen. Ruiskutekniikka ei kuitenkaan teholtaan eroa perinteisestä tyylistä, jossa spermaruiskuna toimii siitin.   Käytännössä inseminaatio tarkoittaa sitä, että ensin siemenen luovuttaja tai lapsen tuleva isä masturboi siemenensä astiaan, josta ne siirretään apteekista ostettuun lääkeruiskuun. Astian tulisi olla jotakin muuta materiaalia kuin metallia, jonka...

Julkaistu 31.12.2014 09:00 | Kommentit 0

Apua, rintaraivarit

Mitä tapahtuu kun äkisti vauva alkaa huutamaan joka kerta kun äiti yrittää asettaa häntä tuttuun imetysasentoon? Vauva saattaa ottaa otteen rinnasta ja päästää irti, hän saattaa myös purra rintaa tai huitoa sitä pienillä nyrkeillä. Kyseessä on rintaraivari tai rintalakko.  Erityisesti neljän - viiden kuukauden ikäiset sekä kahdeksan  - yhdeksän kuukauden ikäiset vauvat tuntuvat olevan herkkiä rintaraivarointiin. Rinnasta kieltäytyminen voi tuntua äidistä todella pahalta. Miksi minä ja minun sylini eivät kelpaa vauvalle? Vauva ei kuitenkaan vastusta äitiä tai hänen läheisyyttään. Seuraavassa koottuna syitä raivareille ja kuinka niistä voi selvitä.  Mitä syitä rintaraivarin takana voi olla? Vauva huomaa äidin muuttuneen tuoksun . Oletko ottanut käyttöön uuden saippuan tai deodorantin?...

Julkaistu 31.12.2014 09:00 | Kommentit 0

Pelot ehkäisyä kohtaan

Suomalaisista 25 - 39-vuotiaista naisista lähes kaikki (90%) käyttävät tai ovat käyttäneet tablettiehkäisyä. Vuoden 2007 kyselytutkimuksen mukaan suomalaisnaisista lähes 75% on suunnitellut ehkäisymenetelmän vaihtamista. Kuopion yliopiston tutkimuksessa vuodelta 2008 (Tiihonen, Leppänen et al) todettiin, että pelot hormonaalista ehkäisyä kohtaan olivat lisääntyneet seurannassa vuosien 2001 ja 2007 välillä, mutta vastaavana aikana koettujen sivuvaikutusten määrä on vähentynyt. Tavallisin pelko oli lapsettomuus pillereiden käytön lopettamisen jälkeen. Missä määrin pelkojen lisääntymisen taustalla ovat nimenomaan mediassa aika-ajoin vellovat ”pillerisodat” ynnä muut yksipuolisia kantoja esiintuovat keskustelut? Näissä keskusteluissa asiantuntijoiden sana jää valitettavasti usein...

Julkaistu 30.12.2014 09:00 | Kommentit 0

Transsukupuolisuus ei ole vanhemmuuden esteenä

Kun ihmisen sukupuoli on ristiriidassa sen kokemuksen kanssa, mitä henkilö on sukupuoleltaan, vaikuttaa se moneen asiaan, myös perheellistymiseen. Osa transihmisistä aloittaa luopumistyön lapsihaaveista jo hyvin nuorena. Osa lähtee sukupuolenkorjausprosessiin, jossa sosiaaliturvatunnuksen muuttamisen oikeaksi yhtenä edellytyksenä on hedelmättömyys. Tämä on hurja ihmisoikeusloukkaus. Pyrkimys on, että vuonna 2016 laki korjaantuisi tältä osin. Vaikka laki muuttuukin, se ei poista sitä tosiasiaa, että lapsettomuus on läsnä jokaisen transihmisen elämässä, monella uhkana tai pelkona. Laista huolimatta transihmiset ovat saaneet lapsia kautta aikojen. Moni on saanut biologisia tai adoptiolapsia ennen prosessiin lähtemistä. Yhä useampi haluaa kuitenkin omat asiansa järjestykseen ennen...

Julkaistu 26.12.2014 09:00 | Kommentit 0

Perhe on paras

                Kiire on lisääntynyt dramaattisesti lapsiperheissä, lapset roikkuvat kaiket päivät netissä, nuokkuvat pulpeteissa uupuneina ja perheenjäsenet syövätkin kukin eri aikaan. Näin asiat tuntuvat olevan, mikäli mediaan on uskominen. Mutta onko todella näin? Tätä ovat selvittäneet tutkijat Anneli Miettinen ja Anna Rotkirch tuoreessa Perhebarometrissä Yhteistä aikaa etsimässä – Lapsiperheiden ajankäyttö 2000-luvulla. Arvotutkimusten mukaan suomalaiset arvostavat edelleen korkealle perheen ja lapset. Perheen ja ansiotyön yhteensovittaminen on kuitenkin merkittävä haaste lapsiperheille. Vanhemmat ovat valmiita tinkimään kotitöistä ja harrastuksista, jotta yhteistä aikaa saadaan haalittua mahdollisimman runsaasti. Jotkut vanhemmat jopa vaihtavat alaa perheen hyväksi....

Julkaistu 26.12.2014 09:00 | Kommentit 0