Vauvan aistien kehitys

Vauvan aistit kehittyvät jo kohdussa ja syntyessään vauva saattaakin tunnistaa kohdussa tutuiksi tulleita ääniä. Tutkimuksissa on todettu vauvojen mm. tunnistavan äidin raskausaikana laulamia lauluja ja tyyntyvän parhaiten niitä kuunnellessaan. Kovat ja äkilliset äänet voivat pelästyttää vauvaa, jolloin hän reagoi säpsähtämällä tai itkullakin.  Myös haju- ja makuaisti ovat vastasyntyneellä hyvin kehittyneet ja vauva erottaakin mm. oman äitinsä maidon muiden maidosta jo muutaman päivän ikäisenä. Vauvaa voi myös ”totuttaa” erilaisiin makuihin jo raskausaikana, koska äidin syömästä ravinnosta kulkeutuu lapsiveteen vauvalle makuaistimuksia. Tällä saattaa olla vaikutusta myöhemmin vauvan totutellessa uusiin makuihin. Sikiö- ja imetysaikana tutuiksi tulleet maut saattavat siis kelvata...

Julkaistu 20.10.2016 10:00

Itsetunto on tasapainotila 

Lasten kasvatuksessa puhutaan paljon yhteisöllisyydestä, kiusaamisen ennaltaehkäisystä ja sosiaalisista taidoista. Miten tähän kaikkeen sopii hyvän itsetunnon oppi? Voiko oman itsetunnon vahvistuminen mennä yli niin, ettei otakaan enää toisia huomioon? Tuskinpa. Itsekeskeiset ja vain itseään ajattelevat lapset ovat usein joutuneet kasvamaan liiaksi itseensä turvaten ja liian vähän tukea muilta saaden. Jos lasta on kohdeltu kannustaen ja arvostaen, alkaa uskoa itseensä.  Hyvän itsetunnon ihminen ei ole egoisti. Hän ei lyttää muita, eikä koeta päteä koko ajan. Hän on rauhassa, tasapainossa oman itsensä ja toisten kanssa. Hänen lähellään on turvallista olla. Hyvä itsetunto on hyvinvointia, tasa-arvoa ja tasapainoa. Temperamentti ja itsetunto Temperamentti ei liity suoraa itsetuntoon....

Julkaistu 30.09.2016 14:06 | Kommentit 0

Pärskis - kun räkä roiskuu

Selkeä syksyn merkki on lapsiperheisiin rantautuvat flunssa-aalto. Päivähoidon ja koulun alkaessa erilaiset flunssa -virukset pääsevät herkästi leviämään ja aalto lähtee liikkeelle. Flunssan tavallisimmat oireet ovat nenän tukkoisuus, nuha, kurkkukipu ja kuume. Muutaman päivän viiveellä alkaa usein yskä. Flunssan oireista juuri yskä on usein pitkäkestoisin. Yleisesti flunssaoireet kestävät viikosta kahteen viikkoon. Kun nuha- kuume eli flunssa saa yöt muuttumaan risaisiksi ja vuotava nenä kiukuttaa, voi pienistä vinkeistä olla iso apua.   Mistä helpotusta? Tulehduskipulääkkeet ovat tehokkaita alentamaan flunssaan liittyvää kuumetta ja parantamaan tukalaa oloa.  Nenän tukkoisuus ja nieluun valuva lima haittaavat sekä hengittämistä että varsinkin pienillä vauvoilla syömistä. Ennen...

Julkaistu 26.09.2016 10:00 | Kommentit 0

Puhumattomuus on tuhoavaa parisuhteelle

Yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa on hyvä keskusteluyhteys. Sen toimimattomuus aiheuttaa paljon ongelmia, esimerkiksi väärinymmärryksiä ja vääriä tulkintoja. Parisuhteen ydin on se, että toisen voi herättää vaikka keskellä yötä puhumaan, jos itse kaipaa keskustelua. Tämän mahdollisuuden puuttuminen lisää yksinäisyyttä. Tästä huolimatta myös hiljaisuuden pitää olla parisuhteessa sallittua. Täytyy kuitenkin muistaa, että jokainen suhtautuu hiljaisuuteen eri tavalla. Toisille hiljaisuus on ihan normaalia, joku kokee sen uhkana. Keskustelun ja hiljaisuuden rajasta täytyy siis tehdä molempia tyydyttävä kompromissi. Vastarakastunut pari yleensä puhuu paljon ja vannoo, että sama keskustelu tulee aina jatkumaan. Parisuhde kuitenkin muuttuu matkan varrella ja välillä elämän rytmi...

Julkaistu 22.09.2016 15:06 | Kommentit 0

Emma & Elias kysely

Kyselyn tavoitteena on kerätä tietoa Emma & Elias-ohjelman toimintoihin, kuten Perheverkon osallistuneiden perheiden kokemuksista. Tämä kysely on Perheverkkoa varten laadittu, hieman muista ohjelman toiminnoista poikkeava ja lyhennetty versio. Vastaajien kesken arvotaan 5 Lippupalvelun 40€ lahjakorttia. Kyselyn lähettämisen jälkeen teidät ohjataan erilliselle arvontalomakkeelle. Arvonta suoritetaan 18.11. 2016. Vastausaika on 1.9-4.11.2016 Kyselyyn pääset tästä.

Julkaistu 01.09.2016 11:53 | Kommentit 0

Jokainen kaipaa myös omaa tilaa

Hyvässä parisuhteessa, jossa on tyydyttävää seksuaalisuutta, molemmat tarvitsevat tunteen siitä, että hänellä on omaa henkilökohtaista tilaa ja itsemääräämisoikeutta. Jos esimerkiksi perheen äitinä oleminen vie kaiken ajan ja energian, eikä ole aikaa omille ajatuksille, tärkeille asioille ja ystävillä, ei energiaa riitä seksuaalisuteen. Toisaalta jos mies kokee, ettei puoliso kunnioita ja arvosta hänen ponnistelujaan ja saavutuksiaan työssä tai hänelle tärkeitä asioissa ja anna riittävästi tilaa, ei seksi häntä järin kiinnosta. Sopivan erillisyyden löytäminen vaatii usein taistelu- ja etsimisvaiheita Sopivan erillisyyden löytymiseen, jossa on sekä yhteistä että omaa tilaa, ei ole aivan helppo päästä. Usein tarvitaan vaikeitakin taistelu- ja etsimisvaiheita. On opittava käsittelemään...

Julkaistu 05.08.2016 11:56 | Kommentit 0

Päivähoidon alkaessa

Päivähoidon aloitus on yksi isoista virstanpylväistä lapsen elämässä. Silloin lapsi ottaa pienen askeleen itsenäistymisen polulla. Samalla vanhemmatkin opettelevat päästämään pikku hiljaa irti lapsestaan. Miten tehdä tästä askeleesta hiukan helpompi ottaa? Pehmeä aloitus. On hyvä, jos vanhempi voi ensi vaiheessa olla lapsen mukana päivähoitopaikassa ja hoito aloitetaan lyhyillä päivillä. Näin lapsi saa tutustua uuteen paikkaan turvallisesti vanhemman kanssa ja vanhempi tutustuu päivähoitopaikan arkeen ja sen aikuisiin. Vähitellen lapsi on päivähoidossa pidempiä päiviä ilman vanhempaa. Pehmeä lasku voi kestää muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Älä ajoita päivähoidon alkuun muita suuria elämän muutoksia, esim. tutista tai pullosta luopumista, jos suinkin mahdollista.  On hyvä, jos...

Julkaistu 03.08.2016 13:00 | Kommentit 0

Punkki on todellinen vaara

Puutiaisia eli punkkeja esiintyy lähes koko Suomessa ja myös niiden levittämät taudit ovat lisääntyneet ja levinneet uusille alueille. Käytännössä borrelioosiriski on todellinen aina Rovaniemen korkeudella asti, puutiaisaivokuumetta esiintyy toistaiseksi rajatummilla alueilla. Suurin borrelioositartunnan riski on viime vuosina ollut Kaakkois- ja Lounais-Suomessa, Ahvenanmaalla ja rannikkoalueilla. Joka kolmannen Suomen luonnossa elävän punkin arvioidaan kantavan borrelia-bakteeria, mutta kantajuus vaihtelee hyvinkin paljon alueittain. Myös kaupunkien puistoalueilla saattaa olla runsaasti borrelioosia levittäviä punkkeja.  Koska molemmat punkin levittämät taudit saattavat aiheuttaa vakavia ja pitkäaikaisia oireita, on erityisen tärkeää pyrkiä ennaltaehkäisemään punkin kiinnittyminen...

Julkaistu 02.08.2016 09:05 | Kommentit 0

Pyykkirumba- järjestystä vaatehuoltoon

Eräs lapsiperheitä eniten kuormittava arjen askare on loputon pyykkirumba. Kuinka selviytyä vaihtelevista sääolosuhteista ja lasten tavasta kuluttaa vaatteita? Kuinka puhtaita vaatteita riittää niin päiväkotiin kuin harrastuksiinkin? Kuinka pyyhkeet ja vuodevaatteet siirtyisivät pesun jälkeen takaisin kaappiin, eivätkä jäisi lojumaan kodinhoitohuoneeseen? Hankittavien vaatteiden tulisi olla sään ja käytönmukaisia.  Vaatteiden säilyttämiseen tulisi olla riittävät ja tarkoituksen mukaiset paikat. Usein käytettäviä vaatteita voi esimerkiksi säilyttää vaaterekillä tai tangolla.  Käyttö ja juhlavaatteet tulisi säilyttää erikseen. Harrastevaatteille on hyvä olla oma paikka. Uuden kauden vaatteita esiin kaivaessa, vie vanhan kauden vaatteet odottamaan varastoon. Järjestelmällisyys ja...

Julkaistu 04.07.2016 14:25 | Kommentit 0