Kohdunulkoinen raskaus


Kohdunulkoinen raskaus voi herättää monia kysymyksiä. Mikä kohdunulkoinen raskaus on, mitkä ovat sen oireet ja mistä se johtuu? Seuraavassa vastauksia näihin kysymyksiin.

Kohdunulkoisella raskaudella tarkoitetaan raskautta, joka sijaitsee muualla kuin kohdussa. Raskaus voi olla esimerkiksi munanjohtimessa (yleisin), vatsaontelossa, munasarjassa tai kohdunkaulakanavassa. Noin kaksi prosenttia raskauksista on kohdunulkoisia.

Kohdunulkoiselle raskaudelle altistavat esimerkiksi lantion alueen leikkaukset, sisäsynnytintulehdukset ja kierukka. Joskus myös lapsettomuushoidot voivat olla syynä kohdunulkoiseen raskauteen.

Kohdunulkoisen raskauden oireet vaihtelevat hyvin paljon. Oireita normaaleiden raskausoireiden lisäksi voivat olla epänormaali rusehtava vuoto tai yllättävä kova alavatsakipu. Gynekologisella tutkimuksella ja laboratoriokokeilla varmistetaan, että asiakas on raskaana. Ultraäänitutkimuksella selvitetään raskauden sijainti.

Kohdunulkoinen raskaus voi olla jopa hengenvaarallinen, jos raskaus sijaitsee munatorvessa ja munatorvi ehtii revetä ja aiheuttaa runsaan sisäisen verenvuodon. Siksi on tärkeää, että diagnoosi tehdään varhain. Kohdunulkoisen raskauden uusiutumisriski on noin 5-15 prosenttia.

Kohdunulkoinen raskaus tulee usein yllätyksenä. Pari on kenties ehtinyt valmistautua ja asennoitua niin, että lapsi on tulossa. Kun käykin ilmi, että raskaus ei ole "todellinen" ja vielä jopa uhkaa naisen terveyttä, se voi olla moninkertainen shokki. Siksi on tärkeää, että pariskunnalla on mahdollisuus käydä läpi tapahtunutta hoitohenkilökunnan ja lähimpiensä kanssa.

Lähde: Ihme & Rainto: Naisen terveys. Edita. 2008. Väestöliitto nettisivut Tietoa seksuaalisuudesta

fyysinen syy, geneettinen isyys, hedelmällisyyden säilyttäminen, hedelmällisyys, hoito, kierukka, kip, kipeytyminen, kipu, kohdunkaula, kohdunulkoinen raskaus, kohtuontelo, kriisi, lapsettomu, lapsettomuushoito, leikkaus, munan, munanjohdin, munasa, munasarja, oire, ras, raskaaksi tuleminen, raskaana, raskaanaoleva, raskauden hoito, raskauden kesto, raskaudenkeskeytys, raskaus, raskausaika, raskausviikko, riskiraskaus, shokki, suunnittelematon raskaus, tulehdus, uusiutuminen, verenvuoto, Vinkki, vuot, vuoto | Julkaistu 15.01.2015 14:31