Seksin iloa



Nautinnolliseen seksielämään kuuluvat antamisen ja antautumisen ilo, sekä leikkimieli, koska kaksi parisuhteen onnellisuuden tekijää ovat seksuaalisen halun tunne ja tunne kumppanin halukkuudesta. Hyvässä seksissä ei ole kyse ainoastaan fyysisestä nautinnosta, vaan myös tunnenautinnosta - voi ja uskaltaa heittäytyä nautintoon yhdessä kumppaninsa kanssa ja saada mielihyvää itselleen myös kumppanin nautinnosta.

Parhaimmillaan hyvästä parisuhteesta ja seksistä muodostuu positiivisuuden kehä, jossa tyytyväisyys suhteeseen lisää seksuaalista halukkuutta ja seksin lisääntyminen tyytyväisyyttä suhteeseen. Suhteen onnellisuutta voi kasvattaa. Kritiikin rajoittaminen, positiivisen palautteen antaminen ja tunteiden pukeminen sanoiksi ovat tärkeitä suhteessa toiseen ja niitä on helppo harjoitella. Myös antautumisen, antamisen ja puhumisen taidot, hetkessä oleminen, sekä omien tarpeiden ja tunteiden kertominen toiselle ovat opeteltavissa. Miehet kaipaavat usein luottamusta, arvostusta, sekä palautetta miehisyydestään. Naiset taas kaipaavat välittämistä ja rakkauden sanoja. Kunnioittaminen ja ymmärrys ovat kaikille tärkeitä ja niiden ilmaisua kannattaa opetella.

Osmo Kontulan mukaan suomalaisten yhdynnät ovat vähentyneet. Eri sukupuolten välillä on eroa halukkuuden frekvenssissä - miehet haluaisivat useammin kuin naiset. Vaikka miehet tutkimuksen mukaan haluavat useammin, he eivät välttämättä halua yhdyntöjä, vaan myös lähellä oloa, kosketusta ja hyväilyä. On positiivista, että tutkimuksen mukaan itsetyydytys kuuluu yhä useampien pariskuntien yhteiseen seksielämään, koska se on hyvä tapa ohjata toista ja kertoa mistä pitää, mistä ei.

Yksi syy seksin vähenemiseen tänä päivänä on kiire. Niin kiire ei kuitenkaan saisi olla, ettei päivittäin pysähtyisi juttelemaan hetkeksi kumppaninsa kanssa ja vaikka halaisi häntä. Seksuaalinen halukkuuskin lisääntyy, kun kokee tulleensa kuulluksi ja nähdyksi. Vaikka Kontulan tutkimuksen mukaan seksuaalinen halukkuus on vähentynyt, leikkimielisyys ja ilo ovat kuitenkin monilla lisääntyneet seksielämän kannalta. Seksielämästä on tullut monipuolisempaa, eri asentojen käyttö ja suuseksi ovat lisääntyneet. Erotiikkaliikkeissäkin käydään entistä useammin. Myös naiset ovat aiempaa aloitteellisempia.

Arjesta voi tehdä välillä juhlaa ja karkottaa kaavoihin kangistumista parisuhteen seksielämässä. Pienet lahjat ja kauniit sanat toiselle, sekä eroottiset huomionosoitukset voivat toimia virikkeinä.

Suhtautuminen itseen kannattaa olla rakastava, koska vain silloin voi antaa itsestään myös toiselle. On tärkeää arvostaa omaa kehoaan ja seksuaalisuuttaan sellaisenaan. Matka omaan seksuaalisuuteen, omien rajojen määrittäminen ja omien halujensa ja toiveidensa tunnistaminen ovat tärkeä osa seksuaalista hyvinvointia.

Hyvän seksielämän rakennuspalikoita parisuhteessa ovat esimerkiksi:

  • seksi ei ala vasta sängyssä
  • kumppanin arvostaminen myös muulloin kuin seksin aikana
  • itsensä, halujensa ja toiveidensa ilmaiseminen seksin aikana
  • rakasta omaasi ja kumppanisi kehoa
  • anna kumppanillesi positiivista palautetta.

Tarja Santalahti Sinulle nainen- verkkodokumentti, Väestöliitto.

elävä parisuhde, erot, erotiikka, halukkuus, halut, haluttomuus, hyvin, Hyvinvointi, hyvä parisuhde, kump, kumppani, kumppanuus, miel, mielihyvä, nauti, nautinto, onn, onnellisuus, onni, paris, pariskunta, parisuhde, parisuhde aika, parisuhdekriisi, parisuhdemalli, parisuhdeneuvonta, parisuhdeongelma, parisuhdeongelmat, parisuhdeterapia, parisuhdetyytyväisyys, parisuhteen hoitaminen, parisuhteen merkitys, rakka, rakkauden ilmaiseminen, rakkaus, rakkaussuhde, rakkausuhde, rakkautta, seks, seksiel, seksielämä, seksihalut, seksuaa, seksuaali, seksuaalielämä, seksuaalinen aktiivisuus, seksuaalinen haluttomuus, seksuaalinen ilo, seksuaalinen impulssi, seksuaalinen itsetunto, seksuaalinen kanssakäyminen, seksuaalinen tarve, seksuaalinen tyydytys, seksuaalineuvola, seksuaalineuvonta, seksuaalisuus, seksuaaliterveys, tarja, tarja santalahti, toimiva seksuaalisuus, vasta, vastavuoroisuus, Vinkki, vuo, vuorovaikutus, väe, väestöliitto, yhteinen seksuaalisuus | Julkaistu 18.11.2017 17:00