Vanhemmuus uusperheessä


Isä- ja äitipuolen rooleista…

Vanhemmuutta on neljää eri laatua; on biologista, juridista, sosiaalista ja psykologista vanhemmuutta. Uusperheessä isä- ja äitipuolet on vähintään sosiaalinen vanhemmuuden suhde lapsipuoleensa, riippuen lasten ja biologisen vanhemman välisestä etäsuhteesta tai lähisuhteesta.

Uusperheen ensimmäisten kehitysvaiheiden aikana isäpuolet ja äitipuolet kokevat monenlaisia tuntemuksia, jotka vaihtelevat onnesta ja auvosta syyllisyyteen, suruun ja jopa vihantunteeseen. Uudessa perherakenteessa isä- ja äitipuolten roolit ovat usein sekavia. Totuttelu uuteen parisuhteeseen ja perheeseen voi viedä aikaa. Odotukset ja paineet biologisten lasten, puolison lasten ja uuden puolison taholta saattavat erota toisistaan huomattavasti. Usein niin kutsuttu puolikas vanhempi joutuu kysymään, missä hänen paikkaansa perheessä ylipäänsä on.

Myytit elävät uusperheissä

Äiti- ja isäpuolet törmäävät jatkuvasti myytteihin. Näistä tunnetuin on varmasti ”ilkeä äitipuoli” –myytti. Sen varjolla lapset sietävät äitipuolta hänen onnistuessaan, mutta epäonnistuessaan tai suuttuessaan hän on maailman pahin ja ilkein ihminen. Äitipuoli yrittää usein parhaansa sopeutuakseen ja luodakseen suhteen puolisonsa lapsiin. Ulkopuoliset tahot, kuten lasten biologinen äiti, saattavat kuitenkin pyrkiä mitätöimään yritykset ja oikeudet kertaheitolla.

Toinen äitipuolia riivaava myytti on ”naiset rakastavat kaikkia lapsia” - kuvitelma. Monet naiset uskovat tähän itsekin ja kuvittelevat luonnostaan rakastavansa kumppaninsa lasta siinä missä kumppaniaan. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa tapahdu. Täysin toisen geeniperimän omaavaa lasta voi olla jopa hankala rakastaa. Tämä myytti kuormittaa monia äitipuolia ja saattaa aiheuttaa sietämätöntä syyllisyyttä.

Äitipuolet ajattelevat olevansa huonoja ihmisiä ja ainoita maailmassa, jotka tuntevat näin; etenkin nähdessään luontevia uusperheitä, jotka ulkopuolisin silmin ovat täydellisiä sekä jännitteitä vailla eläviä. Omille lapsilleen on yhteiskunnan silmin hyväksyttävämpää huutaa ja olla vihainen. Äitipuolen ei kuitenkaan ole sopivaa huutaa lapsipuolilleen –se tarkoittaa ihmisten mielissä valitettavan usein sitä, ettei äitipuoli todella välitä näistä tai yritä ansaita lasten hyväksyntää.

Haasteita "puolikkaille vanhemmille"

 Myös isäpuolet saattavat kokea monia haasteita roolissaan. Isäpuolet ovat usein lapsipuoltensa arjessa jopa biologista isää tiiviimmin mukana. Tämä johtuu siitä, että lapset jäävät useimmiten eron jälkeen äitinsä luokse asumaan. Isästä tulee silloin niin kutsuttu etäisä ja äidin uudesta puolisosta isäpuoli.

Monet isäpuolet viettävätkin enemmän aikaa lapsipuoltensa kanssa kuin biologisten lastensa kanssa. Tämä saattaa aiheuttaa biologissa lapsissa närkästystä ja epävarmuutta sekä tarvetta tuntea olevansa yhä tärkeä isälleen. Yksi isäpuolia kuormittavista tekijöistä onkin usein syyllisyys, joka johtuu biologisten lasten kanssa vietetyn ajan vähyydestä verrattuna lapsipuolten kanssa vietettyyn aikaan. Isän tuntema syyllisyys saattaa heijastua koko uusperheeseen, ja kaikki lapset aistivat vierailuviikonloppuisin isän tai isäpuolen muuttuneen käytöksen. Syyllisyyden tunne kannattaa pyrkiä ottamaan haltuun. Kannattaa pyrkiä ymmärtämään, että tunne on täysin luonnollinen ja yleinen eikä se johdu esimerkiksi isän huonosta vanhemmuudesta.

Uusperhe perustuu vähintään toisen puolison aiempaan liittoon tai suhteeseen, johon on syntynyt lapsia. Isä- ja äitipuolet elävät lapsipuoltensa kautta jatkuvassa tietoisuudessa edellisen liiton päättymättömyydestä. Menneisyys on aina läsnä, eikä uusperheessä olla koskaan täysin kaksin päätösten ja arjen kanssa. Tämä saattaa aiheuttaa ulkopuolisuuden tunteen perheen ”uudelle tulokkaalle” eli äitipuolelle tai isäpuolelle.

Perheessä on aina toimittu tiettyjen mallien ja kasvatuslinjojen mukaan. Usein uusin perheenjäsen joutuu sopeutumaan jo valmiiseen arjen malliin. Uusperheen toimivuuden kannalta onkin oleellista, että kaikki sen jäsenet tuntevat olonsa kotoisaksi ja kuuluvansa perheeseen. Siksi kompromissi on yksi yleisimmistä ilmiöistä uusperheiden arjessa eikä sen merkitystä tule vähätellä. Äiti- ja isäpuolen mukauduttua satunnaiseen ulkopuolisuuden tunteeseen, he pystyvät tarjoamaan puolisoilleen arvokasta tukea heidän vanhemmuudessaan.

Parisuhde on uusperheen perusta

 Uusperhe perustuu kahden aikuisen väliseen parisuhteeseen. Parisuhteen toimivuudessa ilmenevät ongelmat heijastuvat välittömästi myös uusperheen toimivuuteen. Uudessa parisuhteessa uusperhe saattaakin olla suurin kitkan aiheuttaja.

Äiti- ja isäpuolen pitää tukea puolisonsa vanhemmuutta, mutta myös biologisen vanhemman on syytä ottaa huomioon puolisonsa tunteet sekä halun tai haluttomuuden osallistua uusperheen pyörittämiseen. Isäpuolten sekä äitipuolten omat tarpeet ja taidot jäävät usein taka-alalle ja heidän on vaikea löytää vertaistukea. Yhteiskunta ja laki tukevat biologisen vanhemman oikeuksia ja suhdetta lapsiin, eikä ”puolikkailla” vanhemmilla ole juurikaan valtaa lapsipuoltensa asioihin. Kokemukset ovat osoittaneet, että vaikeassa uusperheen parisuhdetilanteessa vertaistuki sekä jaetut kokemukset ovat kullanarvoisia.

Parisuhde etenee usein uusperheissä ”väärinpäin”, eli ensin perustetaan perhe ja vasta sitten rakastutaan. Kasvatuslinjaukset on sovittava pariskunnan kesken jo varhaisessa vaiheessa. Äitipuoli tai isäpuoli saattaa omata erilaisen kasvatuskäsityksen kuin lapsen biologinen vanhempi. Perheessä on kuitenkin suotavaa vetää yhtä köyttä lasten luottamuksen saavuttamiseksi. Uusperheen aikuisten muodostama vastuun ja aikuisuuden rintama toimii perustana lasten hyvinvoinnille ja turvalliselle kehitykselle. Koska parisuhde on uusperheen kantava elementti, on myös tärkeää löytää yhteistä aikaa rakkauden vaalimiselle.

Uusperheessäkin on rooleja

 Meillä jokaisella on omat roolimme arjessa; olemme tyttäriä, isoisiä, ystäviä ja rakastajia. Äiti- ja isäpuolen roolit vaativat kuitenkin usein hieman enemmän määrittelyä, rajauksia sekä puolison tukea osakseen kuin syntymässä saadut tai tietoisesti kerätyt roolit.

Uusperheproblematiikkaa käsitellessä täytyy kuitenkin muistaa, että perheen kehitysvaiheet ja luottamuksen syntyminen vaativat paljon aikaa ja kärsivällisyyttä sen jäseniltä. Sanotaan, että tunnesiteiden kehittyminen lapsipuolten ja aikuisten vie uusperheessä vähintään viisi vuotta, joten myös omaan jaksamiseen tässä pitkässä kannattaa äitipuolten ja isäpuolten panostaa.

Minka Mansikka Uusperheneuvoja

Suomen Uusperheellisten liitto ry

Lähteitä:

Rauha, Maija. 2003. Äitipuolen käsikirja. Juva: WSOY

Raittila, Kaisa & Sutinen, Päivi. 2008. Huonetta vai sukua. Helsinki: Karisto OY

 

 

bioisä, biologinen isä, biologinen vanhemmuus, eronjälkeinen vanhemmuus, etäisä, etävanhemmuus, hyvä vanhemmuus, isähahmo, isäpuoli, isäpuolisuhde, jaettu vanhemmuus, kehitysva, kehitysvaihe, perhe-el, perhe-elämä, suomen uusperheellisten liitto ry, uusp, Uusperhe, uusperheellinen, uusperheellistyminen, uusperheellisyys, uusperheen kehitysvaiheet, uusperheneuvoja, uusperhesukulaisuus, uusperhetietous, uusperhevanhemmuus, uusperhevanhempi, Vanhemmuus, ydinperhe uusperheen sisällä, äitip, äitipuoli, äitipuolisuhde, äitisuhde | Julkaistu 27.12.2013 12:14