Minä olen hyvä näin - vai olenko?




Lapset oppivat jo varhain vertailemaan toisiaan. Vertailu muihin johtaa helposti siihen, että monien lasten itsetunto on koetuksella. Koetuksella voi olla myös kehoitsetunto. Miten opettaa lasta rakastamaan itseään ja kehoaan? Asiantuntija antaa seitsemän käytännön neuvoa.

Joskus on kovaa olla lapsi. Eräänä päivänä saattaa huomata, että vierustoveri eskarissa osaa jo viheltää tai on askarrellut hienomman pääsiäiskoristeen kuin itse. Jo koululainen osaa nimetä aina jonkun muun, joka on taitavampi uimari tai parempi laskemaan - lapsi voi enää harvoin sanoa itseään parhaaksi. Vertailu muihin johtaa siihen, että monien lasten itsetunto on koetuksella.

Mutta koetuksella voi olla myös kehoitsetunto. Jo leikki-ikäinen lapsi alkaa ymmärtää, että hänen kehonsa on aivan omanlaisensa, yksilöllinen. Usein lapset vertailevat vaikkapa sormiaan, hiuksiaan tai napojaan. Erityisesti pikkulapset ihmettelevät myös alapään varustusta. Miksi tuolla on pimppi ja tuolla toisella pippeli?

Leikki-ikäinen lapsi on kuitenkin yleensä varsin luottavainen sen suhteen, että hänen kehonsa on juuri sopiva.

Itsen rakastaminen voi olla vaikea tehtävä, jos kokee olevansa vääränlainen.

Hiukan vanhempana omat erityispiirteet voivat alkaa vaivata joitakin lapsia. Naapurin Jennalla on kaunis kihara tukka, mutta miksi minun hiusteni pitää olla suorat? Miksi minun varpaani ovat näin lyhyet? Miksi nokkani on tämmöinen eikä söpö nöpönenä?

Itsen rakastaminen voi olla vaikea tehtävä, jos kokee olevansa vääränlainen. Joillakin lapsilla on tarkka mielikuva siitä, miltä pitäisi näyttää, ja tämä voi joskus aiheuttaa ahdistuksen tunteita. Eikä lasten maailma ole aina kovin helppo sellaiselle, joka todella erottuu muista fyysisesti. On sitten laiha tai lihava, pitkä tai pätkä, värillinen tai kalpea, voi saada osakseen turhan paljon kyseenalaista huomiota ikätovereilta.

Erityisesti nuoruusikäisen kehonkuva on hauras ja muuttuva - kuten oma kehokin. Kehonkuva voi alkaa vääristyä ja itsensä voi nähdä aivan toisella tavalla kuin muut. Niinpä on tavallista, että esimerkiksi monet teinitytöt pitävät itseään lihavina, vaikka mitään ulkoisesti havaittavaa syytä siihen ei ole. Kehonkuvan vääristyminen aiheuttaa nuorelle paljon kärsimystä ja joskus tarvitaan ulkopuolista apua siitä selviämiseksi. Miten voin tukea lapseni kehoitsetuntoa?



Miten sitten toimia vanhempana niin, että lapsen kehonkuva kehittyisi mahdollisimman terveeksi?*
Tässä 7 hyvää vinkkiä:


  1. Kerro lapsellesi, miten ihana hän on. Kehu lasta päivittäin niin hänen olemuksestaan kuin tekemisistään. Muista kuitenkin myös huomata lapsen ulkonäkö ja etsi lapsesi kehosta useita kohtia, joista voit aidosti sanoa hyvää. ”Sinulla on kauniit kulmakarvat, pidän niistä!” tai ”Tuo paita sopii sinulle hyvin!” tai ”Kyllä oletkin tosi voimakas, sinulla on hyvät kädet!” Jos lapsesi on aivan pieni, riittää, että sanot häntä ihanaksi ja rakkaaksi sinulle.

  2.  Anna lapselle mukavaa, ikätasoista kosketusta. Koskettaminen tekee lapsen fyysiset rajat hänelle tutuiksi ja tuottaa mielihyvää. Koskettaminen on myös luonteva tapa antaa lapselle myönteistä palautetta ilman sanoja. Pidä siis lasta sylissäsi, halaile, hiero ja rapsuta, jos hän pitää siitä. Pienen lapsen kanssa mukavat loruttelut ja sylittelyt antavat viestin siitä, että hän on hyväksytty juuri sellaisena kuin on.

  3. Arvosta itseäsi. Rakasta vatsamakkaroitasi, tykkää reisistäsi ja kiittele hartioitasi. Lapsesi näkee, miten hyvänä ja arvokkaana itseäsi pidät. Itseäsi kohtaan osoittamasi rakkaus heijastuu lapseen, joka siten pystyy pitämään itseäänkin rakastamisen arvoisena. Jos haukut, nipistelet ja katsot itseäsi peilistä inhoten, lapsi kokee olevansa yhtä lailla epäonnistunut kuin sinäkin. Niinpä harjoittele itsesi arvostamista ja itsemyötätuntoa, vaikka se olisikin vaikeaa.

  4. Anna tilaa lapsen ajatuksille kehonsa suhteen. Jos lapsi vertailee itseään muihin, voitte yhdessä miettiä asiaa ääneen. Kerro lapselle, miten hienoa on, että jokaisella meistä on aivan yksilöllinen keho! Jos lapsesi kokee poikkeavansa muista, hyväksy lapsen esittämät tosiasiat mutta painota yksilöllisyyden hyviä puolia. ”Varmaan joku muu voi lyödä kovempia lämäreitä, mutta sinulla on vahvat jalat ja luistelet tosi nopeasti!”

  5. Suhtaudu kehollisuuteen luontevasti. Meistä jokainen tarvitsee unta, ruokaa, juomaa, liikuntaa, käy vessassa ja kaipaa säännöllisesti pesua ja hygienian hoitoa. Anna lapsellesi malli siitä, että nämä kehollisuuteen liittyvät asiat ovat luonnollisia ja hyviä. Puhu lapsen kanssa kehon toiminnoista ja anna lapsen huomata, että sinäkin huolehdit kehostasi. Esimerkiksi kun venyttelet, voit kertoa lapselle, että tällä tavoin huolehdit lihaksistasi, jotka ovat tehneet kovasti töitä.

  6. Harrasta lapsesi kanssa sellaista liikuntaa, joka tuottaa sinulle ja lapsellesi iloa. Tykkäättekö käydä uimassa vai pelailla jalkapalloa pihalla? Kun liikunta on rentoa ja vapaata kaikenlaisista suorituksista, se tuottaa iloa ja mielihyvää ihan itsestään. Samalla kokemus oman vartalon arvokkuudesta vahvistuu.

  7. Isä, huomaa lapsesi! Yhtälailla kuin äidin ihailu, on isän ihailu lapselle valtava voimavara. Miten hienoa onkaan, jos pieni poika on jo niin iso, että pääsee isän kanssa ”miesten puuhiin”. Tai miten hyvältä tyttärestä tuntuu, kun oma isä näyttää selkeästi olevansa ylpeä hänestä. Isillä on erityinen mahdollisuus tukea lapsensa kehoitsetuntoa olemalla lapselle läsnä ja ihastelemalla lapsen tekemisiä.

Teksti:
Riikka Riihonen, LT, lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri, Väestöliitto ry, Vanhemmuuskeskus
(Julkaistu aiemmin yle.fi/mhl)

itseluottamus, itsensä arvostaminen, itsenäistyminen, kehonkuva, lapsi, vertailu | Julkaistu 30.12.2017 09:00