Neljä kättä monikkoperheisiin

Kun kotiin muuttaa yhtäkkiä kaksi, kolme tai jopa neljä pientä, avutonta kääröä, jotka tarvitsevat huolenpitoa ympäri vuorokauden, ei siinä kaksi kättä riitä millään. Neljästä kädestä olisi apua jo huomattavasti enemmän. Nyt kun hallitus on uudistamassa perhevapaita, kysyimme monikkoperheiltä, mitä he pitävät tärkeimpänä asiana perhevapaauudistuksessa. Kyselyn tulosten perusteella suurin osa perheistä pitää uudistuksessa tärkeimpänä sitä, että perheen molemmilla vanhemmilla on mahdollisuus olla yhtä aikaa kotona hoitamassa lapsia. Monimuotoiset perheet -verkosto on julkaissut  Raha seuraa lasta -mallin , joka on kymmenen perhejärjestön vastaus uudeksi perhevapaamalliksi. Siinä monikkovanhempien toiveet on kuultu. Monikkoperheen vanhemmat saisivat perhevapaaseen jokaisesta lapsesta 78...

Julkaistu 05.10.2017 10:48

Muutos

Elämä aina yllättää. Kaikki ei menekään kuten olin käsikirjoituksessani suunnitellut. Enkö voikaan hallita ja suunnitella kaikkea, enkö voikaan aina etukäteen varautua elämän mukanaan tuomiin yllätyksiin? Muutos ja elämän mukanaan tuoma yllätys voi olla positiviinen tai negatiivinen lähtökohdaltaan. Ja muutos tuo hyvää, sanotaan. Mutta osaanko, uskallanko luottaa muutokseen? Muutos nimittäin tekee aina kipeää. Jollain tavalla. Ei ole helppoa hypätä uuteen ja tuntemattomaan, vaikka tiedossa olisikin jotain hyvää ja itseä kiinnostavaa. Entä silloin, kun yllättävä muutos on negatiivinen asia sinulle itsellesi? Hämmentävä tai jopa pelottava? Kuinka voit millään tapaa tällöin suuntautua muutokseen tai hyväksyä sitä osaksi elämääsi? Mielemme terveydelle on tärkeää, että voimme joskus...

Julkaistu 17.07.2017 09:00 | Kommentit 0

Elämme edelleen liiaksi kulttuurissa, jossa isä hoitaa auton ja äiti kodin ja lapsen – Myös isät haluavat kokea raskausajan täysimääräisinä vanhempina

Olen saanut kehuja siitä, että osallistun aktiivisesti neuvola-, sairaala-, ja synnytysvalmennuskäynteihin.  Mutta eihän äitiäkään kiitellä siitä, että hän on saapunut neuvolaan, kirjoittaa HS:n toimittaja Jukka Vuorio. Onni, rakkaus, hämmennys, epävarmuus ja yhteinen tulevaisuus. Kun perheeseen on syntymässä lapsi, suomalainen yhteiskunta ottaa sujuvasti kopin – ainakin äidistä ja tulevasta lapsesta. Myös moni isä haluaisi elää raskausajan kokemuksen läpi yhdessä äidin ja lapsen kanssa joka käänteessä. Olen yksi näistä isistä. Isän aktiiviseen mukanaoloon on pyritty Suomessa siitä saakka, kun 70-luvulla ryhdyttiin puhumaan uudesta, sitoutuneesta isyydestä. Ongelma on, että yhteiskunnallinen puhe ja todellisuus eivät kohtaa. Pyrkimys vanhempien tasaveroisuuteen on puheissa läsnä,...

Julkaistu 16.06.2017 12:54 | Kommentit 0

Pimppikö häpeä?

Tyttölapsi kumartuu tutkimaan miltä hänen pimppinsä näyttää. Aikuinen tuhahtaa: ”Anna olla rauhassa!”. Tyttönen hämmentyy, säikähtää ja nolostuu. Jos pimppi, pippeli ja peppu ovat häpeän ja nolouden asioita, lapset eivät ikinä opi olemaan tyytyväisiä kehoonsa tai edes kertomaan ahdisteluista. Arkuus puhua asioista niiden oikeilla nimillä voi johtua omasta epävarmuudesta ja siitä, ettei vanhempi itse ole sinut seksuaalisuutensa tai kehonsa kanssa. Vanhemmat ajattelevat myös, ettei pienen lapsen kuulu tietää näitä asioita, sanoo seksuaaliterapeutti Oona Turunen Aamulehdessä 24.5.2017. Tyttöjen sukupuolielin on muutenkin piilossa. Se, ettei siitä edes puhuta oikealla nimellä, voi lisätä lapsen hämmennystä ja häpeää, Turunen sanoo. Hänen mukaansa tyttöjä kannattaa rohkaista tutustumaan...

Julkaistu 31.05.2017 13:30 | Kommentit 0

Isän silmin - Leikin riemua! 

Poikani on jo sen ikäinen, että hän leikkii Dubloilla. Minusta on aina hauskaa leikkiä hänen kanssaan ja rakennella torneja ja taloja ja milloin mitäkin. Minusta on kiehtovaa seurata vierestä, miten leikissä ei ole aikuisten maailman sääntöjä ja rajoituksia. Kirahvi voi hyvin ajaa mopolla, leijona voi mennä nukkumaan hylkeen viereen tai norsu voi syödä leipää. Välillä pojaltani tulee mahtavia oivalluksia siitä, miten yksinkertaisia palikoita voi käyttää mitä ihmeellisimmin tavoin. Olen vasta viime aikoina havahtunut leikkimisen riemuun. Kun vauvana yhdessä olo rajoittui ilmeilyyn ja kutitteluun ja silittelyyn, on nykyään enemmän uudenlaisia leikkejä, joita lapsi osaa leikkiä. Samalla olen alkanut ymmärtää kuinka mahtavia leikkejä vuosien varrella pääsemme leikkimään. Erityisen paljon...

Julkaistu 13.05.2017 10:00 | Kommentit 0

Osaanko nauttia vapaasta?

Ihan kohta on pääsiäinen. Joillekin meistä se tarkoittaa, että mämmi, pasha, rairuoho, tiput ja munat ovat valmiina ja pajunkissat koristavat kotia. Toisille meistä se voi tarkoittaa kevään viimeistä lasketteluretkeä Lappiin. Mutta kuinka moni meistä uskaltautuu pohtimaan, onko minusta asettumaan ja rauhoittumaan vapaalle? Kuinka monella meistä on läppäri ja puhelin esillä vielä kiirastorstai-iltana, kun päivän deadlinet pukkaavat päälle? Entä kuinka moni meistä on sopinut vielä sen viimeisen puhelinpalaverin perjantai-aamulle Amerikkaan, vaikka periaatteessa pitäisi lukea muumikirjaa lapsen kanssa tai hartaimmat meistä ovat matkalla pitkäperjantain messuun? Lomalle asettuminen on taitolaji. Tulee osata ymmärtää järjestää aikaa ja aitoa läsnäoloa oman puolison, lasten tai vaikka koko...

Julkaistu 10.04.2017 09:00 | Kommentit 0

Kun lapsi kysyy, on tärkeää olla yhteinen kieli, jolla aikuinen vastaa

Monikulttuurisuus on aina ollut tärkeä osa elämääni. Olen henkilökohtaisesti kokenut kahden kulttuurin arjen keskellä elämisen, isäni on kotoisin Turkista ja äitini on suomalainen. Lapsuudessani en tunnistanut suomalaisen ja turkkilaisen kulttuurin eri vivahteita sillä emme puhuneet kahdesta eri kulttuurista vaan elimme elämää kahden kulttuurin sekamelskassa. En kokenut olevani erilainen lapsi - huolimatta siitä, että toisinaan sosiaalinen ympäristö huomioi tummat piirteeni sekä erilaiset toimintatapani. Muistan kun eräs tarhakaverini kysyi minulta aamiaispöydässä miksi en syö maksamakkaraa. En ollut aikaisemmin miettinyt asiaa, joten lapsentavoin totesin ääneen ”olen sille allerginen”.     Teini-iässä koin elämän kahden kulttuurin välillä haasteellisena. Aloin tunnistaa mikä osa...

Julkaistu 10.03.2017 09:00 | Kommentit 0

Millaisen sadun sinä haluaisit kuulla?

Kun olin pieni, isälläni oli tapana lukea minulle Rudolf Koivun satuja. Isäni oli erityisen mieltynyt satuun, jossa yltäkylläisyyteen rakastunut kuningas yhtenä päivänä kyllästyy herkkuihinsa. Hän lähtee maailmalle ja lopulta päätyy nälkäisenä ja väsyneenä tavallisen talonpojan luo joka tarjoaa hänelle silakoita. Tarina päättyy siihen, että kuningas ymmärtää yksinkertaisen ruuan ja elämän arvon. Isäni yritti tarinalla opettaa minulle jotakin maailmasta. Minua ei kuitenkaan kiinnostanut oppia. Minä nimittäin halusin lukea aina vain sen tarinan, jossa prinssi tapaa kohtalokkaan ja kauniin prinsessan ja hänen sydämessään alkaa kuikertaa ja kaikertaa. Jo hyvin pienestä tytöillä alkaa elää fantasia siitä, että he omalla kauneudellaan hurmaavat prinssin. Tämä on usein myös tytöille...

Julkaistu 08.03.2017 14:58 | Kommentit 0

Vanhempi - Kehu kaveriakin!

Positiivisen kasvatuksen menetelmä puhuttaa. Miten sellaista tehdään, eihän se ole tapana. Huttua ja humpuukia vai totta ja tärkeää? Vanhakantainen kasvatus on kuitenkin väistymässä uusien tuulien tieltä. Miksi me suomalaiset olemme karsastaneet kehumista? Ehkäpä näistä syistä: 1. Malli puuttuu Aktiivinen, myönteinen osallistuminen ääneen puhuen lapsen toimintaan. Kun lapsi leikkii rauhassa, syö nätisti ja siis toimii normaalisti, voisi todeta, että hyvin menee taas tämäkin asia. Näin lapsi saisi usein myönteistä palautetta ilman, että tarvitsisi tehdä temppuja. Kun sellaista ei ole, malli kannustavasta itseen uskovasta sisäisestä puheesta jää puuttumaan. Vaikea on kauhalla antaa jos on lusikalla saanut. 2. Feikkiyden pelko Suomalainen haluaa olla rehti, suora ja asiallinen....

Julkaistu 31.03.2016 12:59 | Kommentit 0