Siirry sisältöön

Riemua ja yhdessäoloa rutiineista

12.07.2022 klo 18:24 - Kirjoittanut Vanhemmuuden asiantuntija , Väestöliitto
Säännöllinen päivärytmi ja rutiinit ovat lapsiperheiden arjen runko. Samanlaisena toistuvat rutiinit tuovat ennakoitavuutta ja turvaa lapsen maailmaan. Lapsi hahmottaa ympäristöään ja omaa toimintaansa suhteessa ympäristöönsä tuttuna toistuvien tapahtumien kautta. Vanhempi tukee lapsen kehitystä tarjoamalla hänelle selkeän rytmin ja rutiinit osana arkea.
  • Pohtikaa yhdessä mitkä rutiinit teidän arjessanne toistuvat.
  • Sijoittakaa nämä rutiinit; aamutoimet, ruokailut, ulkoilut, päiväunet, mahdolliset harrastukset ja iltatoimet, selkeästi osaksi päivän rytmiä.
  • Selkeä ja säännöllinen rytmi tuo päivään myös väljyyttä. Kotona jokaisen tulisi myös levätä ja rentoutua.
  • Rutiinit ja tutut toimintatavat luovat lapselle turvallisuutta ja selkeyttä.
  • Varatkaa riittävästi aikaa rutiinien toteuttamiseen. Rutiinien kautta on mahdollista lisätä vanhempien ja lasten välistä yhdessäoloa ja lisätä vuorovaikutuksen määrää.
  • Rutiineja kartoittamalla ja toteuttamalla vanhempi pystyy takaamaan lapselleen riittävän määrän unta ja ulkoilua sekä säännölliset ruoka-ajat. Levon, liikunnan ja ravinnon riittävä määrä ja säännöllisyys edistävät lapsen terveyttä.
  • Vanhempi mahdollistaa arjen tasaisen rytmittymisen, kun pitää sovituista rutiineista kiinni. Yhdessä lapsen kanssa kehitetään yhteisiä tapoja toimia.
  • Jos jotkin rutiinit arjessa tuntuvat hankalilta, voi päivän rytmiä tarkistamalla löytyä helpotusta. Joskus puolen tunnin aikaistus aikatauluissa voi tuoda merkittävän muutoksen arjen sujuvuuteen.
  • Toisinaan arjen hallintaan saaminen vaatii keskustelua ja tukitoimia ammattilaisen kanssa.
  • Arjen rutiineista voi keskustella lapsen päivähoidon tai neuvolan terveydenhoitajan kanssa.
  • Netistä löytyy myös esimerkkejä ja materiaalia lapsiperheiden arjen rutiineista ja rytmittämisestä

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Perhepulma-chat alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille ja lasta odottaville

Perhepulma-chat on tarkoitettu lasta odottaville ja alle 18-vuotiaiden vanhemmille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuden, parisuhteen tai...